Tunnista toivon tuomia voimaantumisen merkkejä itsessäsi – voimana toivo

Olen ollut jo kauan vaikuttunut siitä, kuinka jotkut vastoinkäymisiä kohdanneet superselviytyjät selviävät koettelemuksistaan. Se, että ihmiset ovat selvinneet aivan järkyttävistä olosuhteista on jo itsessään ihme ja osoitus inhimillisestä sisäisestä voimasta.

Mielettömyyttä voimasta lisää se, että toiset kykenevät kasvamaan henkisesti vahvemmiksi vastoinkäymistensä jälkeen. Selviytyjät kykenevät päästämään irti tapahtuneesta ajan ollessa oikea. Tämän jälkeen he kykenevät muuttamaan kohdatut vaikeudet voitokseen.

Selviytymistarinoiden ytimessä ja vaikeuksien horjuttaman ihmisen sisällä on aina väkevä voimaannuttava tekijä: toivo. Toivon jälkeen selviytyjät ovat jatkuvasti maininneet myös toisen ajattelutavan oppimisen: kiitollisuuden.

Vaikeudet opettavat kiitollisuutta, sillä mikään ei ole pysyvää. Opimme niiden myötä arvostamaan nykyhetkeä, ihmisiä, joita ympärillämme on juuri nyt.


Psykologian kielessä tätä kykyä – kääntää omat vaikeudet voitoksi ja voimavaraksi – kutsutaan post-traumaattiseksi kasvuksi.
Positiivisen psykologian uranuurtajan C.R. Snyderin mukaan toivo ei ole tunne eikä mielentila, vaan ihmisen ajattelutapa. Tämä ajattelutapa syntyy tavoitteiden asettamisesta, sinnikkyydestä ja uskosta omaan itseensä.

Jotta kasvuun kykenee, on oltava aika ajoin vahvempaakin toivoa. Vaikka päämäärä tai maaliviiva ei siintäisi edes horisontissa, on oltava toiveikkuutta siitä, että se tulee pian esiin. Kun sitten onnistumme, valo ja onnistuminen ankkuroi meihin lempeän ponnahduslaudan – toivon kanssa uskallamme hypätä tuntemattomaankin. Saamme itseluottamusta ja rohkeutta, ja toivo auttaa pelokkaina hetkinä.


Post-traumaattista kasvua tutkineet tutkijat ovat löytäneet joitain muitakin yhdistäviä tekijöitä toivon lisäksi. Näitä ovat mm. henkisyys ja vastoinkäymisten hyväksyminen. Henkisyyden tunne voi syntyä esimerkiksi tarkoituksen löytymisen tunteesta. Voisi ajatella, että katsoessamme omaa kamppailuamme vaikeuksien keskellä, kamppailu on tullut opettamaan jotakin. Usein merkityksen ymmärtää, kun aika on oikea.


Vasta ottamalla haasteita vastaan, voimme käsitellä realistisesti ja hyväksyvästi nykyhetken. Ennen sitä emme voi saada toivolta apuja, sillä kierrämme mielessämme kehää, kun juoksemme karkuun todellisuutta. Annamme silloin toivolle itse lähtöpassit, koska meistä on nurinkurisesti helpompaa olla muuttumatta ja hyväksyä tosiasioita. Muutos on pysyvää, halusimme sitä tai emme.


Hätäilevä mieli ei tee tilaa toivolle, se työntää sen pois. Kun rauhoitat itsesi, mielesi ja olet läsnä – voit katsella etäältä tunteitasi: et tarraa niihin kiinni, vaan nimeät ne lempeästi ja hyväksyvästi. Huomaat pikkuhiljaa ettet ole yhtä kuin tunteesi. Voit antaa tunteille nimen ja antaa niiden viipyä. Et ole yhtä kuin viha tai katkeruus, olet vain hetken vihainen tai tunnet katkeruutta. Vähitellen tunteiden paino laskee. Huomaat keskittyessäsi nykyhetkeen, ettet ole yhtä kuin tuntemasi tunne. Tunne on vain hetken aikaa vieraana kertomassa jotakin. Et ole yhtä kuin ajatuksesi.


Kun uskallamme hyväksyä elämämme tapahtumat ja haastavat karikot, toivo kumpuaa meidän omasta sisimmästä pikkuhiljaa. Se tulee silloin, kun sillä on tilaa toimia ja viedä ihmistä eteenpäin elämässä. Jos vastustamme muutosta, emme anna toivolle tilaa tulla luoksemme. Pidämme tällöin kynsin ja hampain kiinni omasta kärsimyksestä, tai kiellämme ja torjumme sen.

Kun opimme päästämään irti ja annamme tunteille luvan tulla ja mennä, huomaamme, ettei mikään niistä viivy kauaa.


Toivo haluaa tuoda kirkkautta jokaiseen päivään ja se on kuin raikas hengenveto happirikasta ilmaa ulkoilmassa. Toivon tunne ja mielentila saa meissä jokaisessa valjastamaan voimansa, kun vastoinkäymiset haastavat hetkellisesti elämää.

Ystävät ja läheiset ihmiset ympärillä kasvattavat ja jakavat toivon tunnetta – jaettu toivo kannattelee pitkään. Joskus toivon hippuset ilmestyvät tuntemattomalta ihmiseltä. Löydämme toiveikkaita ihmisiä ympäriltämme, kun kiinnitämme heihin huomion.


Uskallamme pettymysten jälkeen luottaa hitain kantavin askelin ja kohdata vaikeuksia myös yhä uudelleen. Päätöksiemme takana on usein toivo, kun teemme ratkaisuja tärkeiden asioiden parissa. Emme aina vain pysähdy tunnistamaan sen voimaannuttavaa tunnetta.


Pehmein ja kannattelevin toivo antaa uskalluksen luottaa omiin kykyihin ja omaan itseen. Rohkenemne sen avulla kuunnella omia arvokkaita ajatuksiamme, mielipiteitä sekä inhimillisiä tunteita. Meissä kaikissa on hyvää ja hyvyyttä, sydämellisyyttä ja lempeyttä. Niin myös toivo nousee mielen pintaan, kun kamppailemme vaikeuksien parissa.

Aina on toivoa, vielä silloinkin, vaikka sitä ei itse kykenisi huolien keskellä näkemään.
Kun opimme mielemme tiedostamisen ja jäsentämisen hienouden, saamme kevyen olon tunteidemme äärellä. On helppoa hengittää, sillä mikään tunne ei kestä kauan eikä mikään tunne voi tehdä pahaa.

Ajan kanssa toivo vierailee luonamme surun ja pettymysten jälkeen. Se on, vaikka emme aina tiedostaisi sitä.


Toivosta ei kannata luopua, mutta sen äärelle kannattaa tietoisesti oppia pienin tietoisin hetkin pysähtymään. Siitä kannattaa pysähtyä nauttimaan, toiveikkuus tuntuu koko kehossa. Toivo tulee aina piilostaan, kun maltamme antaa huolien väistyä ja annamme sille tilaa luoksemme ajatuksiimme.


Ihmisinä meillä on sisäsyntyinen tarve kosketukseen ja liittyä toiseen ihmiseen. Kun onni koettelee, vastamäessä toinen luo turvaa ja toivoa. Laumaeläiminä meillä on etuoikeus turvautua toisiin silloin, kun emme kykene toivoa näkemään. Yhdessä murheiden kantaminen helpottaa ja ystävä tai kumppani on tukijana ja toivon luojana vaikeina hetkinä.

Kun omat voimat ovat lopussa, on hyvä napata toiveikkaan ystävän kädestä ja tukeutua toivon tuojaan. Toivon suurlähettiläinä meillä toimii omat läheiset ihmiset. Toivon siementä kannattaa kasvattaa sitä tarvitsevan vierellä ja ottaa kasvua myös itse vastaan.

Onko todellisuudessa mitään vilpittömämpää ja aidompaa kuin toisen rakkauden kautta välittämä toivo?

Suuresta surusta toipuvalle toivo on elintärkeää. Uskalla katsoa lempeästi elämänkamppailua käyvää ja kunnioita eritoten toipilasta arjessasi. On suuri luottamuksen osoitus olla toiselle toivon luoja. Sinulla on kyky luoda toivoa kenen tahansa elämään, sillä se on sinussa luonnostaan.

Voit myös tietoisesti keskittyä toivoa kaipaavien näkemiseen. Kun huomaat, että ystävällisyydelläsi, vilpittömällä olemuksellasi ja kauniilla sanoillasi on uudelleenrakentava voima, voit tehdä päivittäin hyvän mielen työn.


Meille kaikille toivo mielentilana ja tunteena on elintärkeä. Se on selviytymisen kannalta hyödyllinen. Kaikkein vaikeimpina hetkinä aivan pieni toisen ihmisen hyvyyden ja rakkaudellinen ele luo kaivatun toivonkipinän.

Kun annamme mielelle luvan kohdentaa ajatukset toivoon, toivo alkaa kasvaa. Kun mieltään virittää päivittäin, se vaikuttaa koko päivään. Jos joka päivä annat pienen hetken toivon ajatukselle, elämä alkaa muuttua. Kokeilun kautta omat ajatukset voivat muuttua toiminnaksi ja toiveikkuudeksi.


Kun mielesi tekee seuraavan kerran lannistua ja syyllistää, malta hetki. Hengitä pari kertaa vahvuutta sisään ja epävarmuutta ulos. Ehkäpä voitkin valita juuri nyt toivon ja sen siemenen kasvattamisen?

Opastajanasi ja tukena,

♡ Veera Jahn

Lue myös:

Lohduttavia sanoja sinulle, kun kaipaat niiden kuulemista

Oliko artikkeli sinulle hyödyllinen? Jaa se myös tuttavillesi:

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Share on linkedin
Share on whatsapp
Share on email

Kommentoi

Table of Contents