Rohkea kynnyksen ylitys – Heidi Forsell

Oletko miettinyt, että haluaisit kehittää itseäsi? Tutustua syvemmin siihen, mistä kaikki alkaa ja miksi toimit niin kuin toimit? Kenties saada vastauksia asioihin, joita usein pohdit? Saada unelmiasi todeksi?

Kerrytän tällä hetkellä psykoterapeutin uraa varten omia terapiatunteja. Terapia on tuttua ja on se vain joka kerta yhtä puhdistavaa ja opettavaista. Joka kerta sitä oppii itsestään enemmän, saa syvempää ja syvempää näkökulmaa aivan kaikkeen omaan elämään liittyvään pieneen osaseen. Terapiassa käynti jatkuu psykoterapeutiksi valmistumisen jälkeenkin.

Auttajan tärkein työväline on oma itse ja hyvinvoinnista huolta pitäminen. Päinvastoin kuin ehkä luulisi, terapeutit käyvät kuitenkin terapiassa 🙂

Joskus oli kuitenkin sekin hetki, kun jännitti avata ovi ensimmäisen kerran. Se tunnemyrsky on vieläkin elävänä mielessä. Millaista on keskustella ulkopuolisen kanssa henkilökohtaisista asioista? Mitä minusta ajatellaan? Pystynkö minä tähän?

Tämän postauksen tavoitteena on kertoa rohkea oma tarina terapiaan hakeutumisesta Heidin näkökulmasta- ja avata sitä tunnemyrskyä, joka edeltää ennen ensimmäistä käyntiä. Millaista on, kun kynnys on ylitetty? Millainen matka on terapeutilla käyminen? Mihin kaikkialle on mahdollista päästä?

En voi avata niitä keskusteluja, joita kanssani on käyty. Siksi mietin pitkään, kenen äänen tähän postaukseen saisin tuotua kuuluviin. Ja mieleeni tuli ihana Heidi!

Olen seurannut jo tovin Heidi Forsellin blogia, instagram-tiliä ja kuunnellut podcastiä. Heidin avoimuus ja rohkeus on ihailtavaa katseltavaa ja kuunneltavaa. Arvostan Heidin kykyä tuoda ilmi asioita itsevarmalla asenteella – avoimuus kun ennaltaehkäisee valtavan määrän ongelmia.

Mielenterveys on asia, joka koskettaa meitä kaikkia. Terapia on parhaimmillaan ennaltaehkäisevää tukea ja itsestään välittämistä. Ennen kaikkea se on tutkimusmatka itsensä kanssa. Siitä syntyy viisaus ja eheys.

Alta pääset lukemaan Heidin haastattelun.

Heidi, millaisia ajatuksia liittyi ensimmäisiin käyntikertoihin, oliko sinulla ennakkoluuloja ja jos niitä oli niin mihin ne perustuivat?

”Mä uskon, että mulla sosiaalialan ammattilaisena oli kohtuullisen laaja näkemys terapiasta. Mun ennakkoluulot liittyivät ja liittyy ehkä edelleen siihen, että mitä ihmiset ajattelee minusta, kun puhun avoimesti siitä, että käy terapiassa. Mä edelleen vähän jännitän, että vaikuttaako tämä esimerkiksi joihinkin mun työjuttuihin, että jääkö vaikka joku työkeikka saamatta sen takia, että ihmiset pitää mua jotenkin “hulluna”, kun käy terapiassa. Toisaalta jos sen työn tarjoajan näkemys terapiasta on niin kapea, niin todennäköisesti se näkemys on monessa muussakin asiassa yhtä kapea eikä se työ sitten
ole minua varten muutenkaan.”

Mikä sai sinut harkitsemaan terapiaan hakeutumista?

”Mä olen aikaisemminkin pohtinut terapiaan hakeutumista, koska näen terapian sellaisena kokonaisvaltaisena hyvinvointia tukevana asiana.
Näen, että mun elämässä on tapahtunut paljon sellaista, mitä olisi hyvä pohtia ulkopuolisen ihmisen kanssa. Ja toisaalta kenen elämässä ei olisi tapahtunut jotain sellaista? En vielä ainakaan ole tavannut ketään sellaista ihmistä, joka ei hyötyisi syvällisestä tutustumisesta itseensä. Jokaisella meillä on isoja tai pieniä haavoja menneisyydestä, jotka vaikuttavat siihen, miten me toimitaan nyt. Mun hyvinvointi on kärsinyt paljon siitä, että olen asettanut muiden tarpeita omieni edelle. Mun hyvinvointi on kärsinyt paljon myös omasta ylpeydestä, että olen halunnut mielummin pärjätä itse kuin pyytää apua.”

Mikä oli se viimeinen sysäys kaikelle?

”Kun me saatiin raskausaikana tietää, ettei meidän vauvalla ole kaikki hyvin, niin tajusin että kävi miten kävi, niin joudun joka tapauksessa kohtaamaan niin vaikeita asioita elämässäni, että niistä
ei selviä loppu elämää tolpillaan ilman ammattilaisen apua. Ja melkoinen tarina siitä tulikin, kun meille syntyi vaikeasti sydänvikainen lapsi. Nyt, kun lapsi on 2-vuotias ja arki on ainakin hetkeksi vähän tasoittunut, niin tunnistin itsessäni tarpeen ryhtyä mylläämään läpi sitä kaikkea, mitä mä olen joutunut kokemaan. Tajusin
myös, että asioiden myllääminen tulisi vaatimaan ajassa takaisinpäin palaamista. Sieltä lapsuudesta ja nuoruudesta ne meidän tavat käsitellä asioita tulee. Ärsyttävää, mutta totta.”

Millaisia ajatuksia oli ennen ensimmäistä tapaamista? Jännittikö?
Ahdistiko? Mikä sen sai aikaan?

”Jännitti, mutta olin todella innoissani ja motivoitunut terapian aloitukseen. Jännitti ajatus siitä, että joudun avaamaan itseni vieraalle ihmiselle ja eniten ehkä jännitti, että onko se terapeutti juuri mulle oikeanlainen. Vieläkin se vähän jännittää. Ja se on ihan ok. Jännittäminen on ihan ok. Eihän se terapia mikään helppo matka ole.”

Mikä sai sinut valitsemaan oman terapeutin? Millaisia ominaisuuksia
arvostat terapeutissasi?

”Mä halusin terapeutin, jolla on traumaosaamista ja jonkun, jolla on psykofyysistä ymmärrystä, sillä huomaan, että reagoin joihinkin omiin traumoihin tosi kehollisesti. Uskon, et keho kantaa mukanaan paljon
sellaista, mitä en itse tiedosta ja haluaisin tulla siitä
tietoisemmaksi. Olin tosi onnekas, että läheltä löytyi
traumaterapeutti, jolta sattui kalenterista vapautumaan tilaa.”

Mikä oli päällimmäisin tunne ensimmäisen kerran jälkeen?

”Oli tosi hyvä fiilis. Terpeutista jäi vieläkin parempi fiilis, mitä tutustumiskäynnillä. Mutta ymmärsin, että tämä matka tulee vaatimaan syvään päätyyn hyppäämistä ja menemistä ihan oikeasti sinne
varhaislapsuuteen asti.”

Tuntuiko toisella tapaamisella vielä jännittävän?

”Ei ehkä niinkään jännittänyt, mutta sellainen kuplivan odottavainen olotila.”

 

Loppuiko aika kesken vastaanotolla?

”Me ollaan tavattu vain etänä, mutta loppui. Huomasin, että mun puhumisen tarve on valtava, ja olisin halunnut vaan puhua ja puhua ja puhua.”

Koetko, että sinun on helppoa keskustella asioista vastaanotolla?


”Mun on ollut jotenkin koko ajan helpompi puhua ammatti-ihmisille kuin esimerkiksi mun läheisille tai ystäville. Kyllä mun oli vielä toistaiseksi kohtuullisen helppo puhua, mutta varmasti tulee se aika, kun ei ole. Mutta toisaalta sen terapeutin pitää varmaan herätellä minussa kaikenlaisia tunteita. Terapeutin ei aina kuulu olla kiva ja mukava. Mä luulen, että terapeutin kuuluu joskus tuntua myös ärsyttävältä, ja saada minussa nousemaan esiin niitä vaikeita tunteita.”

Oletko oppinut itsestäsi jotain uutta?

”Opin koko ajan. Musta tuntuu että tämä oma sisäinen prosessi alkoi jo ennen terapiaa, ja terapia nyt tulee ja täydentää sitä just sopivassa kohdassa. Itsestään oivaltaminen on ihanaa, mutta on se työlästäkin.”

Miten olet huomannut terapiassa käynnin vaikuttavan käsitykseen itsestäsi?

”Olen vasta toukokuussa aloittanut terapian, joten mihinkään pysyvään käsitykseen itsestä ei vielä ole tullut muutosta. Se vaatii vielä oman mielen kanssa jumppaamista. Mutta jotenkin tunnen sen, että moni käsitys itsestä on hiljalleen muuttumassa. Tai ehkä olen menossa juuri sitä todellista minää kohti. Sitä kohti, millainen minä itse ihan oikeasti olen kaikkien näiden kuorien, muurien ja kokemusteni alla.”

Onko sillä ollut vaikutusta ja heijastusta muuhun elämääsi?

”Kyllä tämä koko prosessi hiljalleen heijastelee ihan kaikkeen. Uskon, että terapia vaikuttaa positiivisesti ihan kaikkeen. Vanhemmuuteen, parisuhteeseen, työhön, ihmissuhteissiin, ja ihan kaikkeen. Uskon, että tämän jälkeen minulla on myös paremmat edellytykset kohdata elämän tulevia haasteita, sillä vaikeuksilta ja elämän kriiseiltä ei välty meistä kukaan. Harvoihin asioihin pystyy lopulta itse vaikuttamaan, mutta omaan suhtautumiseen voi vaikuttaa aina. Siihen ei voi vaikuttaa kukaan muu.”

Suositteletko terapiaa jokaiselle? Vai vain jollekulle kohderyhmälle?

”Ihan kaikille. Jokaisella meillä on tarina ja omat kipukohdat. Jokaisella meillä on traumoja jostakin. Se ei välttämättä vaadi mitään suurta tai mullistavaa kriisiä. Terapia on tutkimusmatka itseensä, ja sellaiselle on tarvetta ihan jokaisen elämässä.”

Miltä etävastaanotto tuntui?

”Yllättävän hyvältä. Ehkä jopa aika turvalliselta, kun se ihminen ei ollut ihan siinä iholla. Uskon, että ensimmäinen tapaaminen livenä tulee jännittämään aika paljon.”

Mitä näet olevan terapiasta puhumisen tabun takana vielä nykypäivänäkin?

”Että leimataan ihmiseksi, jolla on mielenterveysongelmia.
Mielenterveyden ongelmat puolestaan nähdään vieläkin aika suppeasti. Kaikkien mieli joskus järkkyy, ja kuuluukin järkkyä. Se on ihan normaalia, mutta ehkä ihmiset pelkäävät juuri sitä, että he näyttäytyvät jotenkin muita heikompina. Avun tarvitseminen ja sen myöntäminen on meille ihmisille usein aika vaikeaa.”

Miten koet tabun rikkoutuvan parhaiten ja millä tavalla haluat itse olla osana sen murtamisessa?

”Kyllä mä uskon, että avoimuudella ja asioista ääneen puhumalla niitä tabuja rikotaan. Mitä enemmän on tabuja, sitä enemmän vaaditaan avoimuutta ja rohkeutta. Häpeän kulttuuria on rikottava! Jos jokainen puhuisi omista arvistaan avoimesti, niin ei niitä arvista koskaan tulisi tabuja. Selvitymisen ja pärjäämisen kulttuuria on myös muutettava. Selviytyminen ja pärjääminen ei oikeastaan ole yhtään tavoiteltava asia. Joskus on ihan ok tarvita apua, ja on rohkeutta pyytää sitä. Siinä aion seistä omalta osaltani eturintamassa antamassa kasvot omille arvilleni. Mitä niitä peittelemään. Ne ovat osa mun tarinaa.”

Miltä on tuntunut puhua ihmiselle, joka näkee kaiken uudesta näkökulmasta kuin itse?

”Mä rakastan erilaisia näkökulmia. Mä rakastan sitä, että saan elämääni erilaisia näkökulmia! Niistä mä sitten saan rakentaa omannäköisen elämän ja ajatukset.”

 

Mitä näet sen takana, että terapiaa kutsutaan matkaksi? Mikä siitä
tekee elämysmatkan?

”Matka se mun elämänikin on ollut. Ja kuten mainitsin, terapia on tutkimusmatka syvälle itseen. Saa nähdä, millainen elämysmatka on itsellä edessä. Varmaan aika tunteikas.”

Mitä sanoisit heille, jotka miettivät paljon asioita itsekseen ja jotka eivät ole vielä uskaltautuneet vastaanotolle?

”Rohkeasti vaan. On ihan ok miettiä asioita itsekseen, mutta joskus se jäsentää niitä omia ajatuksia tosi paljon, kun joku täysin ulkopuolinen on mukana siitä sun ajatustyössä. Ystäville ja läheisille puhuminen on myös tosi tärkeää, mutta ulkopuolisen
ihmisen näkökulma on aina erilainen.”

Mitä mietit Heidin haastattelun jälkeen? Muuttuiko käsityksesi terapiasta? Haluaisitko saada vastauksia?

Voit jakaa ajatuksiasi kanssani klikkaamalla tästä tai tästä.

♡ Veera Jahn

Oliko artikkeli sinulle hyödyllinen? Jaa se myös tuttavillesi:

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Share on linkedin
Share on whatsapp
Share on email

Kommentoi

Table of Contents